maanantai 18. tammikuuta 2016

Ajatuksia työssäoppimisesta

Ajateltiin tehdä vielä tälläinen postaus, jossa kerromme omia ajatuksia to-paikasta.

Meille kokemus oli avartava, ja suuntaa antava tulevaisuutta ajatellen. Ollaan tosi iloisia että päästiin Saksassa käymään! :)

Niille jotka ovat hiemankin kiinnostuneita lähtemään ulkomaille työssäoppimaan tai töihin, suosittelemme sitä kovasti. Siinä pääsee näkemään toista kulttuuria, erilaisia tapoja toimia ja jos menee isolle tallille/kilpatallille on meno aivan toista luokkaa verrattuna yksityistalleihin tai ratsastuskouluihin.
Työt ulkomailla antaa kokemuksia ja antaa uusia näkökulmia. Tottakai jokaiselle ihmiselle kokemus on erilainen ja jotkut soveltuvat ja sopeutuvat ulkomaille tai minne tahansa työpaikkaan eritavalla. Esim jotkut  tykkäävät työskennellä isoilla talleilla ulkomailla, jossa työt ja aikataulu voivat olla hektistä ja kisamatkoja voi olla paljon. Toiset ihmiset taas pitävät enemmän esim rennosta ja rauhallisesta ratsastuskoulumeiningistä. Tämä antaa tosiaan suuntaa siihen, mitä ja missä haluaa tulevaisuudessa työitä tehdä.

Suosittelemme lähtemään ulkomaille, jos vaan on siihen mahdolliisuus!



sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pähkinänkuoressa

Hevosen varustus: Hevoset varustettiin aina pikkutallissa. Eli hevoset isosta tallistakin vietiin pikkutalliin varustukseen. Kaikilla hevosilla oli aina päällä tallitoppaloimi, joka jätettiin karsinan oveen.
Hevosilla oli hoidettaessa viltti aina päällä. Hevoset harjattiin kokonaan aina tarkasti, kaviot putsattiin hyvin, häntää ei harjattu; se vain nypittiin siistiksi oljista. Harja ja otsatukka piti selvittää hienoksi.
Kaikille hevosille ei aina tullut jalkoihin normisuojia, vaan joka hevosella suojat olivat omakohtaiset; esim. yhdelle tuli etusiin pintelit ja takasiin hivutussuojat, toiselle eteen jännesuojat ja taakse pintelit. Sen kyllä oppi aika nopeasti mille hevoselle tuli mitäkin jalkoihin.
Satulaan tuli aina romaani (eli karva). Se minkä karvan (ja joskus geelin) laittoi riippui siitä menikö hevonen ratsastettavaksi Lauralle vai Nikelle, heillä oli omat karvat mitä käyttivät. Hevoselle laitettiin satula valmiiksi, suitset juuri ennen lähtöä.


Hevosen hoitaminen pois: Hevosilta otettiin varusteet pois, jos ei ollut hikinen niin harjattiin kokonaan ja laitettiin tallitoppis päälle ja vietiin karsinaan (samalla annettiin vajaa litra turvotettua lesettä, hevoset saivat sitä aina ratsastuksen jälkeen;ja porkkanoita!). Jos hevonen oli vähän hikinen, laitettiin päälle kuivatusloimi (klipatuilla hevosilla kaksi jos oli kylmä ilma). Hevosen ollessa enemmän hikinen se laitettiin solariumiin ja samalla pyöriteltiin kumisualla. Hevonen yleensä sai kuivua siinä kokonaan ja sen jälkeen tallitoppis laitettiin päälle.
 
Hevosen juoksutus: Hevonen hoidettiin samalla tavalla hyvin kuin ratsastukseen menevätkin. Jalkoihin tulivat jälleen omakohtaiset suojat, selkään satulahuopa ja juoksutusvyö, suitset ja gramaanit. Hevosta kävelytettiin jonkun aikaa ennen juoksutusta.
Juoksuttaessa hevosen piti liikkua reippaasti eteen alas. Hevosen tuli olla rento ja työskennellä koko kropasta hyvin.
Juoksutus kesti yleensä n.20min + kävelytys. Hevoset juoksutettiin yleensä ulkokentällä, joten jalat  piti pestä hevosta pois hoidettaessa. Muuten hevonen hoidettiin pois samalla tavalla kun ratsastuskesta tulevat.




Ratsastus; Jos ratsastimme maatossa, hevosilla tuli olla ratsastusloimi päällä. Maneesissa ratsastaessa hevosen tuli liikkua reippaasti hyvin tuntumalla, ja yleensä Laura tai Nikke antoivat ohjeita oman ratsastuksensa lomassa.

Kieli: Saksassa pärjäsi onneksi ihan hyvin englannilla. Kuusi seitsemästä tallityöntekijästä oli suomalaisia, joten tallissa töissä harvoin joutui englantia puhumaan. Paitsi tietysti saksalaisien asiakkaiden, hevosenomistajien, eläinlääkäreiden, kengittäjien ja muiden vieraiden käydessä tietysti tervehdittiin saksaksi, muuten keskustellessa puhuttiin englantia. Useimmiten saksalaiset tallilla kävijät puhuivat melko sujuvaa englantia, niinkuin mekin, joten saatiin kyllä ihan hyvin toistemme puheista selvää :)
Kaupassa käydessä asia oli kyllä ihan eri juttu. Kassalla kauppias saattoi alkaa puhumaan saksaksi, ja vaikka pyydät puhumaan englanniksi ja elekielellä osoitat ettet ymmärrä, he vaan jatkavat ja kertovat pitkän asiansa. Lopuksi sanot vain kiitos ja heihei ja samoin kauppias :D Tämmöisiä kävi aika usein.

Asuminen: Asuimme kuuden hengen solukämpässä, jossa asuivat kaikki suomalaiset työntekijät + me. Asunnossa oli neljä huonetta ja suihkuhuone jossa oli vessa. Keittiö oli maneesin yhteydessä yläkerrassa. Kaupassa käytiin miden työntekijöiden kanssa autolla.




keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kuvapostaus!

Kävelyllä ennen juoksutusta


Tallin lähellä oli isot laitumet jossa oli Aromaiden hevosia. Varsoja, kantavia tammoja ja vanhempia hevosia.


Ison tallin toinen käytävä

 

Maalasimme paljon puomeja
  

Estekenttä
  

  

Varustehuone 

  

  

Laidunhepat tulossa syömään


Tallissa oli olkikuivitus
  

  

  


  

 


                                                                                                                             Matu & Kati

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tallien eroavaisuuksia

Kerromme mitä eroavaisuuksia huomasimme Saksan tallissa, verrattuna aiempiin talleihin Suomessa, joissa olemme työskennelleet. Jokaisella tallilla on omat tapansa toimia asioissa ja osa on varmasti tuttuja tapoja ja asioita myös suomalaisilla talleilla, mutta näitä tapoja me emme ole useimmiten käyttäneet suomen talleilla. On kuitenkin hyvä nähdä erilaisia menetelmiä toimia, jotta tietää myöhemmin mikä toimii omalla kohdalla parhaiten ja saa uutta näkökulmaa asioihin.

  • Lattiat lakaistiin oksista tehdyillä luudilla
  • Karsinat siivottiin Avantin tyyppisellä pienkuormaajalla 
  • Hevoset soivät kauraa, ohraa, mysliä, ja mashia
  • Kaikilla hevosilla oli tallitoppikset aina päällä
  • Hevosia hoitaessa ja varustaessa niillä tuli olla aina viltti päällä
  • Juoksuttaessa käytettiin lähes aina gramaaneita
  • Hevoset saivat aina liikutuksen jälkeen lesemössöä
 Näitä asioita ei ole meidän kohdalla tullut usein tehtyä, mutta hyvä että näimme myös muita tapoja! :)

 

















































                                                                                                                                  Kati & Matu

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kisamatkalla mukana!

Kuluneiden viikkojen hommia..

Pääsimme molemmat estekisoihin mukaan avustamaan

Tiistai Katin kisapäivä: Aamulla mentiin 04:30 talliin ruokkimaan hevoset (kaikki hevoset saivat väkirehut, kisoihin lähtevät myös heinät) ja kävimme syömässä. Kisoihin lähti minun lisäkseni 2 muuta työntekijää. Kisoihin lähti viisi hevosta, suurin osa oli nuoria ja kisoissa toista kertaa, yhdellä oli ensimmäinen kerta. Kun olimme syöneet, kaikki viisi hevosta laitettiin hienoiksi ja letitettiin. Kisavarusteet oli pakattu rekkaan jo edellisenä päivänä. Noin seitsemän aikoihin hevoset lastattiin rekkaan ja lähdimme tien päälle. Matka kesti n. 1,5h. Perille saavuttuamme aloimme jo varustamaan ensimmäistä hevosta. Minun tehtäväni olivat lähinnä avustaa rekan luona, varustaa ja purkaa hevosia. Pari hevosta kävelytin valmiiksi ja vein maneesille.
Lähdimme Lauran kanssa trailerilla kahden hevosen kanssa kisoista aikaisemmin pois niiden mentyä omat radat. Saavuimme takaisin tallille n. 14:30 ja purettiin hevoset pois traikusta karsinoihin. Siivosin trailerin ja sen jälkeen olin pari tuntia vapaalla. Illemmalla menin vielä pariksi tunniksi auttamaan iltatallissa.

    

  

Keskiviikko Matun kisapäivä: Aamu alkoi klo: 06.15 ja menimme toisen tallityöntekijän kanssa talliin antamaan hevosille väkirehut  (+heinät niille hevosille jotka lähtivät kisoihin.) Kisoihin lähti yhteensä viisi hevosta, suurin osa hevosista oli nuoria. Aamulla harjasimme ja laitoimme kisahepat valmiiksi ja lastasimme ne rekkaan. Lähdimme matkaan noin klo: 9.15. Matka kisapaikalle kesti noin 1.5h. Kun olimme perillä aloitimme heti varustamaan ensimmäistä hevosta. Minun tehtäviini kuului kisapaikalla hevosten kuntoon laittoa, kävelytystä, hevosen purkaminen radan jälkeen, radan kuvaaminen yms. Minulla oli selässä reppu, joka sisälti mm. pari raippaa, vettä, kypärän, kannukset yms. Mitä nyt verkassa, ennen rataa ja sen jälkeen tarvittiin.
Pääsimme lähtemään kisoista pois noin. 17.00. Takaisin tallille päästyämme purimme hevoset pois rekasta, siivosimme rekan ja varusteet. Kun hepat ja tavarat oli hoidettu pois, autoin vielä iltatallin teossa. Päivä oli kiireinen ja pitkä, mutta oli mukavaa päästä seuraamaan kisoja ja avustamaan niissä, se toi mukavaa vaihtelua perus tallihommien tekoon! :)
     

                                                                                                                                                                                                     
Muita hommia. Kuluneina viikkoina olemme rasastaneet, maastoilleet, juoksuttaneet ja varustaneet hevosia kuntoon Lauralle ja Niklakselle.

PS. Postauksien kirjoittaminen on nyt nyt jäänyt hyvin vähäiselle, koska meillä on ollut nettiongelmia, nettiyhteydet on ollut erittäin huonot.



Juoksutukseen menossa.

Tännekkin tuli lunta, joka kyllä suli hyvin pian pois.



                                                                                                                                                Kati&Matu

lauantai 14. marraskuuta 2015

Villisikoja...?

Heippa taas! Päivät ovat kuluneet jälleen uskomattoman nopeasti töitä tehdessä.
Pääsimme maanantaina vapaapäivänämme käymään läheisessä kaupungissa. Vietimme siellä päivän kierrellen kauppoja ja kävimme kahvilassakin. Oli mukavaa päästä kiertelemään ja näkemään paikkoja, talli sijaitsee aika kaukana lähimmistä keskustoista joten turhan usein missään ei tule käytyä. Lähimmässä kylässä on ratsutarvikeliike jossa olemme muutamaan otteeseen käyneet katselemassa ja jotain sieltä on matkaan tarttunutkin :)





Täällä on joka vuonna villisian metsästys joka oli tänään. Aamulla pistimme merkille kartanon pihassa olevan todella paljon autoja ja ihmisiä, joka oli todella outoa koska oli lauantai. Hetki sen jälkeen kuulimme torven soittoa ja ihmettelimme että mitä oikein tapahtuu! Sitten meille kerrottiin villisian metsästyksen alkaneen. Myöhemmin illalla kun metsästäjät palasivat kuulimme sitä samaa torven soittoa todella pitkään :D Täällä Nehmtenin maastoissa liikkuu todella paljon villisikoja, jotka kuulema voivat painaa 100 kiloakin! Välillä on aika kuumottavaa käydä hevosilla maastossa kun kuulee kuinka ne siat röhkii, eikä se kuulu kaukaa! Kerran oltiin ottamassa kuvia hevosista laitumella vähän kauempana tallista, kun viereisestä metsästä alkoi kuulua röhkintää. Siinä sitten juostiin niin nopeasti kun jaloista lähti takaisin tallin pihaan! :D

    

                                                                                                                               - Kati&Matu

torstai 5. marraskuuta 2015

Maastoilua, juoksutusta ja tallihommia!

Kolmas viikko menossa!

Huhhuh miten nopeasti aika rientää, nyt ollaan kolmatta viikkoa jo täällä.
Työpäivät on ollut tällä viikolla vaihtelevia, toisinaan hyvinkin kiireisiä.  Meillä on siis se työtehtävälista josta näemme mitä sille päivälle on merkitty tehtäväksi. Yleensä teemme aamutallin yhdessä, mutta välillä toinen meistä tai molemmat saattavat mennä esim. maneesiin rakentamaan esterataa, kun toiset tekee aamutallia. Aamupalan jälkeen teemme omia hommia. Välillä aamu tai iltapäivän tehtävissä on hevosten varustusta, silloin laitamme hevosia kuntoon, kävelytämme ja puramme pois.
Tällä viikolla me olemme juoksuttaneet, ratsastaneet ja maastoillut.
Olemme myös maalanneet tallia ja estepuomeja.
Päivät ovat tallissa hyvin vaihtelevia, kun on aina omat hommat mitä tekee.
Olemme kyllä tykänneet olla täällä ja aika ei käy koskaan pitkäksi, aina on hommaa mitä voi tehdä! :)

                                                                                                                                         




Laidun


Maastot ovat erittäin kauniit ja hyvät! :)

Kävelytyskone

                                                                                                                                            -Matu & Kati